tiistai 19. tammikuuta 2010

Blog blog

Ehtipä tähänkin hommaan kadota mielenkiinto suht nopeasti ja vuosikin vaihtui ilman päivityksen päivitystä. Nyt se into blogittamiseen on taas palailemassa ja ajattelinkin että heti kättelyssä voisinkin kertoa eräästä asiasta.

Nimittäin siitä että käsikonsolikokoelmani on nyt pikkuhiljaa kasvanut ja kasvanut. Suurimmilta osin kokoelmaan kuuluu Nintendon valmistamia käsikonsoleita ja niiden pelejä mutta löytyy sille linjalle yksi outo lintukin.

Laitetaanpas tähän vaikka hiukan listaa aiheesta eli omistamistani käsikonsoleista lyhyillä huomautuksilla höystettynä.

Gameboy: Aito ja alkuperäinen. Ei ole tämän voittanutta. Olen jopa haalinut pelien ja vyölaukun lisäksi tälle lisälaitteita kuten Gameboy kameran,printterin,lisäkaiuttimet ja valaisimen näyttöä varten.

Gameboy Pocket: Tässä laitteessa harmittaa hieman se että omistamani kappale on se ensimmäinen malli jossa ei ole paristovaloa.

Gameboy Color: Vallan oivallinen laite. Tietyt Gameboyn pelit pääsevät vasta tällä täysin oikeuksiinsa puhumattakaan tietysti tämän omista peleistä.

Gameboy advance: Helkkarin hämärä näyttö. Pitää suurinpiirtein joke helvetin voimakas halogeenilamppu suunnata näyttöön että näkee pelata. Muutoin periaatteessa ihan ok laite.

Gameboy advance sp: Paras gameboy koskaan. Suhteellisen kookas ja valaistu näyttö. Pyörittää advance peölien lisäksi myös aikaisempien gameboyden pelejä.

Nintendo Ds lite: Oikein hieno vempele. Suurta plussaa tulee laitteelle kirkkaista näytöistä ja siitä että tällä voi pelata ds pelien lisäksi myös advancen pelejä.

Nintendo DSi: Periaatteessa ominaisuuksiltaan päivitetty ds lite. Isommat ja kirkkaammat näytön, parempi käyttöliittymä, kaksi kameraa, muistikorttipaikka ja kosolti hauskoja ohjelmia.

Sony PsP: Njoo...hieno laite multimedia ominaisuuksiensa puolesta. Myöskin nettiselain on ihan välttävä. En oikein koskaan vaan tullut hommanneeksi tälle laitteelle montaa peliä.


Siinä se lista sitten toistaiseksi olikin lapsukaiset. Lisää voitte odottaa sekä kokoelmaani että blogiini.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Faxanadu


Tulipas tässä hiljattain palattua taas yhden lapsuuden aikaisen suosikkipelini pariin. Tuo pelihän on tietysti Faxanadu.Muistan vielä miten serkkuni oli saanut juuri uusia pelejä 8-bittiselle nintendolleen joten minä ja veljeni menimme äidiltä ruinaamaan että me myös halutaan uusia pelejä. Tässä kohtaa saattoi tietty olla ihan hyvä ettei faija ollut paikalla.

No, äiti sitten kuitenkin myöntyi ja kävi R-kioskilta ostamassa jokusen pelin. Suurimman vaikutuksen sillä kertaa saaduista peleistä teki Faxanadu.

Ekaa Zeldaa lukuunottamatta en vielä tuolloin ollut pahemmin pelannut nintendolla fantasia aiheisia pelejä ja ehkä siksikin Faxanadu vaikutti niin paljon.

Aikaansa nähden grafiikat olivat melko hyvät mutta musiikeissaan peli aivan loisti.

Viimeaikoina on tosiaan tullut taas Faxanadua pelattua ja jopa on muistot tulvineet mieleen. Pelistä löytyy kaikkia ihan älyttömiä kohtia joihin on mahdoton löytää ratkaisua jollet juttele kyläläisten kanssa. Myös se että tässä kerätään rahaa jolla ostetaan eri kaupoista varusteita ja taikoja oli aikanaan minulle Zeldaa lukuunottamatta melko uutta. Puhumattakaan siitä että hahmo pystyy kehittämään kykyjään käymällä kouluttajilla.

Myös pelin tarjoama mörköjen paljous oli melkolailla suuri ja plussana oli se että vastustajat eivät olleetkaan mitään kliseisiä örkkejä vaan mitä monimuotoisempia mörököllejä.

Ostettavista taioista puheenollen, heti kun pääsee ulos ensimmäisestä kaupungista niin parin ruudun päässä on mörköjen ympäröimä kauppa. Tuossa kaupassa on myynnissä taikakilpi ja pelin toiseksi tehokkain hyökkäysloitsu. Molempian hinta on tietysti aivan törkeä eikä pelaajalla luonnollisesti ole sellaisia summia pelin aluksi ellei sitten löydy loputtomasti kärsivällisyyttä pelin surkeimpien vihollisten tappamiseen ja rahan keräämiseen niiltä joka viekin tuhottomasti aikaa.

Kaikkien näiden vuosienkin jälkeen Faxanu jaksaa vielä viihdyttää ja jopa erinomaisesti. Suosittelen tätä roolipelien alkuajan klassikkoa kaikille roolipeleistä ja nostalgisista videopeleistä kiinnostuneille. Tai hemmetti soikoon suosittelen tätä kaikille. Loppuun pieni kuva Faxanadun loistavista grafiikoista.
PS: Tuo kuvassa oleva mörkö on muuten ihan vitun vaikea.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kehitys kehittyy

Aloitetaanpa heti kättelyssä taas puhumalla hiukan jo tapahtuneista asioista. Eli, aikanaan oli todella upeaa että gameboy color pyöritti myös alkuperäisen gameboyn pelejä. Samoin kun gameboy advance tuli markkinoille oli vallan hienoa että se pyöritti alkuperäisen gameboyn pelejä mutta myös gameboy colorin pelejä.

Sitten Nintendo julkaisi gameboy micron joka on advancen eri versio. Yllättäen tämä ei enää pyörittänytkään kuin gameboy advancelle tehtyjä pelejä. Moinen veto pienentää aina käsikonsolin pelikirjastoa melkoisesti ja on muutenkin totaalisen hanurista.

Sitten koittikin jo uusi aikakausi ja nintendolta tuli markkinoille nintendo ds. Tämä laite pyöritti ds pelien lisäksi gameboy advancen pelejä mikä tietysti oli loistavaa. Myöhemmin laitteesta julkaistiin päivitetty versio(ds lite) joka myös pyöritti omien peliensä lisäksi advance pelejä.

Mutta sitten nintendo julkaisi ds linjan uusimman laitteen. Nintendo dsi käsikonsolin joka pyörittää ds pelejä ja gameboy adva...hetkinen. Eihän tuo laite mitään advancen pelejä pyöritäkään ja juuri tämä on se seikka joka on ollut monelle se liian korkea kynnys kyseisen laitteen hankkimiseen.Tuollainen suunnittelu on kuin kintuilleen kusisi.

Josta päästäänkin sitten varsinaiseen aiheeseen. Sony...sony sony sony. Sonyn psp on vallan loistava laite oikeastaan kaikin puolin. Hyviä pelejä umd levyillä,elokuvia umd levyillä,multimedia ominaisuuksia ja jopa optio surffailla netissä sikäli kun sopiva langaton verkko on hollilla. Laitteesta on julkaistu tähän mennessä kolme versiota mutta...neljäs on ihan kulman takana.

Psp Go julkaistaan lokakuun ensimmäisen kuluvaa vuotta. Laite on mittava päivitys jo ehkä pikkuisen kuluneeseen psp designiin. Liukuvine näyttöineen laite itsessään on vallan tyylikäs. Mutta sitten...Sonyn insinöörit varmaan pilvipäissään saivatkin sellaisen idean että eihän me tälle laitteelle suoda sellaista mahdollisuutta että se pyörittäisi noita umd-levyillä olevia pelejä, vaikka kolmen aikaisemman psp mallin about kaikki pelit ovat niillä. EHEI!

Psp Go:n pelit imutetaan verkkokaupasta eikä sillä siis sen umd aseman puutteen vuoksi ole mahdollista pelata aikaisemmin julkaistuja pelejä(paitsi nyt jotain verkkokaupan paskaa). Tässä kohtaa en voi olla ihmettelemättä että miksi Sony ei halua laitteensa menestyvän. Kai ne Sonyn pamput eivät jostain syystä vaan tahdo että kaikki ostavat uusimman psp:n. Sopivaa langatonta verkkoa ei valitettavasti tänäkään päivänä ole kaikkien ulottuvilla. Voihan tuon laitteen siis ilmeisesti piuhalla kytkeä kiinni tietokoneeseenkin mutta tässäkin haluan huomauttaa etteivät kaikki pelaajatkaan vielä tänä päivänäkään omista tietokonetta saati nettiä. :D

Jos nintendo on syyllistynyt siihen käsikonsoleissaan että ne eivät pyöritä vanhempia pelejä niin nyt sony syyllistyy siihen että niiden uusin käsikonsoli ei pyöritä pelejä. En usko että tuo laite tulee menestymään vaikka sen ominaisuudet ovatkin muuten päivitetyt. Ennemmin sitä hommaa sitten vaikka sen alkuperäisen psp:n tai jommankumman slim&lite mallin.

Eli tiivistettynä. Psp Go on Sonyn insinöörien aivopieru joka ei tule menestymään!

Tuon jälkeen onkin pakko mainita etten malta odottaa tuon laitteen hommaamista.

PS: Tuossa laitteessa ei muuten sitten tule olemaan sitä optiota että akun voisi vaihtaa. Sen akku on jotekinkin kiinteä että jos akku hajoaa niin voi voi. Lisäksi jos haluat kytkeä tuon kiinni tietokoneeseen niin normaali A/B usb johto ei toimi siihen hommaan lainkaan.

PS2: Takautuvana päivityksenä mainittakoon että tuo rakkinen maksaa jopa Gigantissa sitten huikeat 249 euroa kun taas vertailuna Nintendo DSi maksaa 189 euroa.

maanantai 14. syyskuuta 2009


Tuo viereinen kuva kertookin jo aikalailla kaiken sanomisen arvoisen tuosta laitteesta. Pakko myöntää että vaikka erilaisia käsikonsoleita kokoelmastani tällä hetkellä löytyykin jo 8 kappaletta niin tuohan se kokoelman helmi on.

Käytänpä tässä nyt hetken kertoakseni joistain tuon oheislaitteista. Itselläni on tuohon rakkineeseen KAMERA JA TULOSTIN! LOL WUT? kuulen teidän sanovan. Kyllä! Gameboy:lle on tehty kamera ja tulostin. Tosin ilman salamaa ne kuvat ovat aika suttuisia puhumattakaan tuon resoluutiosta mutta anyway.

Tulostin tulostaa lämpöreagoivalle kuittinauhaa muistuttavalle paperille jonka jokainen kuva on kaiken lisäksi vieläpä tarra!

Olen kuullut mystisempääkin mystisempiä huhuja että Jaappanian ihmemaassa tuolle laitteella olisi julkaistu oheistuotteeksi kaikuluotain. KYLLÄ, KAIKULUOTAIN! Sen lisäksi että se laite on oikeasti toimiva kaikuluotain, sisältää se myös jonkin kalastuspelin. Vitun jaappanialaiset!

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Pitipä sitten tähänkin sortua.

Mistä aloittaisin...

Oli synkkä ja myrskyinen yö kun mies istui tietokoneensa eteen ja...

Paskanmarjat. Yö oli itseasiassa korkeintaa hiukan tuulinen. Eli aloitin tässä nyt sitten blogin jonka aiheet tulevat olemaan se mitä kulloinkin satun saamaan päähäni.

Tällä haavaa en keksi hirveästi enempää sanottavaa mutta lisää on odotettavissa.